VIETTO - VASTUULLISESTI JA EETTISESTI VALMISTETTUJA VAATTEITA SUOMESTA
Vietto on kotimainen vaatemerkki, joka tarjoaa vastuullista ja eettistä muotia Suomesta. Kaikki Vieton vaatteet sekä suunnitellaan että valmistetaan Suomessa.
Vastuullisuus on ollut Vieton tuotannon lähtökohtana aina siitä lähtien, kun yritys perustettiin vuonna 2007. Tuotteet on suunniteltu siten, että ne säilyttävät kiinnostavuutensa ja kestävät käytössä. Vaatteissa tärkeää on tyylin lisäksi mukavuus ja käytettävyys, niiden on tarkoitus olla käyttäjiensä arkipukeutumisen kulmakiviä.
Yrityksen toiminta lähti alun perin liikkeelle kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä, joka edelleen muodostaa osan tuotantoa. Osa Vieton materiaaleista hankitaan suomalaisen tekstiiliteollisuuden ylijäämänä. Käyttöön on otettu kangaseriä, jotka ovat teollisuudessa jääneet jäljelle aiemmasta tuotannosta. Vieton mallistossa on luotu kekseliäitä tapoja hyödyntää erilaisia ylijäämämateriaaleja, mikä vähentää tarvetta ottaa käyttöön täysin uutta kangasta.
Toiminnan laajentuessa käyttöön on otettu myös uusia, eettisesti tuotettuja kankaita. Tuotteet tehdään pääasiassa luonnonmateriaaleista kuten mulesing-vapaasta merinovillasta, luomupuuvillasta ja pellavasta, hampusta, tencelistä ja bambusta.
Suurin osa Vieton käyttämistä kankaista tulee Orivedeltä, Orneule Oy:ltä. Vietto haluaa osaltaan ylläpitää kotimaista kangastuotantoa, jota on jäljellä enää vähän. Orneuleelta hankitaan laadukkaita kankaita, mm. luomupuuvillaa, bambu/lycra-sekoitetta ja villaneuloksia. Merinovillaneulokset ovat eläinsuojelun näkökulmasta eettisemmin tuotettua mulesing-vapaata villaa. Vuodesta 2017 Orneule on valmistanut Vieton omia, uniikkeja villaneuloskuoseja.
Uusien kierrätettyjen ja puupohjoisten materiaalien kehittäminen etenee paraikaa hyvin kiinnostavalla tavalla, ja kehitystä seurataan tiiviisti. Vietto pystyy ottamaan nopeasti käyttöön uusia ekologisia kangaslaatuja, kun niitä tulee markkinoille.
Vaatteiden valmistus on säilytetty kotimaisena, jolloin voidaan taata tuotannon eettisyys. Kaikki Vietto-tuotteet on alusta saakka valmistettu Suomessa. Suurin osa vaatteista ommellaan pieninä sarjoina pienompelimotyönä Helsingin Malminkartanossa. Alihankkijana toimii Ompelimo M. Suvinen, jonka koneet pyörivät tuulisähköllä. Vieton vaatteita ommeltiin aikaisemmin myös Hattulassa Sik-Sak Tupa -nimisessä yrityksessä, nykyisin Tampereella SNT-Groupilla. Vieton tuotantoketju on täysin läpinäkyvä ja valmistus pidetään jatkossakin Suomessa. Toimituserät ovat pieniä, jolloin tuotteita valmistetaan vain tarvittava määrä.
Suomalaisen työn liitto on myöntänyt Vietolle sekä Avainlippu- että Design from Finland -merkit takeena suomalaisesta työstä.
Löydät valikoimastamme tyylikkään kokonaisuuden Vieton bambu/lycra-sekoitteesta ja merinovillasta valmistettuja vaatteita. Tutustu Vieton mukavuutta henkiviin vaatteisiin ja hanki vaatekaappiisi pitkäikäisiä arjen luottovaatteita, joissa on panostettu ajattomaan tyyliin rentoudesta tinkimättä.