28.8. juhlimme Suomen luontoa 💚
Elokuun viimeisenä lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää ja liputetaan Suomen luonnon kunniaksi. Tänään jos koskaan on syytä lähteä retkelle suomalaiseen luontoon, hengittää puhdasta, raikasta ilmaa ja ylpeänä ihastella kauniiden kansallismaisemiemme lumoa.
Meille Suomimuodin lumoissa Suomen luonto on tärkeä virkistäytymisen paikka ja inspiraation lähde. Haluamme osaltamme vaalia Suomen luonnon säilymistä puhtaana ja monimuotoisena ja pyrimme toiminnallamme luomaan vastuullisia ja ympäristöystävällisiä tapoja muodin saralla. Toimintamme perustuu kestävän kehityksen ajatukselle ja kiertotalouden periaatteille. Pelastamme valikoimaamme suomalaisen muodin aarteita vuosikymmenten varrelta ja pyrimme näin siihen, että vaatteet säilyisivät käytössä mahdollisimman pitkään.
Teemme yhteistyötä vastuullisten suomalaisten vaatevalmistajien kanssa ja valitsemme myyntiin tuotteita, jotka on valmistettu kestävästi, eettisesti ja ympäristöystävällisesti. Sekä vintage & second hand- valikoimamme että uusien tuotteiden valikoimamme koostuvat ajattomista vaatteista, jotka kestävät sukupolvelta toiselle ja ilahduttavat käyttäjäänsä vuodesta toiseen.
Ostamalla suomalaista muotia verkkokaupastamme Sinäkin voit tukea Suomen luonnon hyvinvointia! Lahjoitamme prosentin kaikista verkkokaupassamme tehdyistä ostoksista Suomen luonnonsuojeluliitolle.
Sinulle itsellesi tarpeettomaksi jääneet suomimuodin aarteet voit kierrättää verkkokaupassamme muiden suomimuotia rakastavien iloksi. Lähetät vain vaatteet ja asusteet meille ja teemme myyntityön puolestasi. Palkitsemme Sinut hyvän mielen ja omantunnon lisäksi hyvällä tuotolla. Lue lisää second hand -myyjän ohjeistamme.
Kannustamme Sinua, Suomimuodin ystävä, juhlimaan tänään Suomen luontoa omalla tavallasi. Tee retki luontoon, halaa puuta, ihastele tähtitaivasta, nuku yö ulkona, poimi sieniä ja marjoja ja leivo vaikka mustikkapiirakka! Ja pidä tämä juhlamieli yllä vuoden jokaisena päivänä, onhan Suomen luonto Sinullekin varmasti rakas ja tärkeä.